Metsäverotuksen lukuja

 

10. Joulukuuta 2022

Verotus

Suomessa puukauppatulot käsitellään pääomatulona, joka tarkoittaa tämänhetkisen verokannan mukaan sitä, että puukauppatuloista vähennysten jälkeen on maksettava veroa 30 prosenttia 30 000 euroon asti ja sen ylittävältä osalta 34 prosenttia.

 

Hankintatyö

Metsänomistajan hankintatyö omissa metsissään on henkilökohtaista ansiotuloa. Hankintatyöllä tarkoitetaan omatoimista puunkorjuuta. Kuitenkin verotuksessa yksityinen henkilö saa tehdä 125 kuution edestä hankintatyötä verovapaasti. Jos puunkorjaajalle maksetaan palkkaa, on palkka henkilön ansiotuloa.

 

Varainsiirtovero

Ostaessasi metsäkiinteistön, täytyy siitä maksaa 4 prosentin suuruinen vero. 4 prosenttia lasketaan kiinteistön verottomasta myyntihinnasta. Veron pystyy maksamaan OmaVero -palvelusta.

 

Arvonlisävero

Metsänomistajan täytyy olla arvonlisävelvollinen, jos metsätalouden vuositulot ovat yli 15 000 euroa. Arvonlisävelvolliseksi voi kuitenkin ilmoittautua, vaikka vuositulot olisivat alle 15 000 euroa vuodessa. Kun metsänomistaja on arvonlisävelvollinen, täytyy hänen maksaa puukaupoistaan saamansa arvonlisävero valtiolle.  Ollessaan arvonlisävelvollinen, tilittää valtio metsänomistajan hankinnoissa maksamat arvonlisäverot metsänomistajalle vuosittain.  Esimerkiksi 800 euron raivaussahan arvolisävelvollisesta hinnasta metsänomistaja saa ALV-osuuden takaisin verottajalta, joka on 155 euroa.

 

Metsävähennys

Metsävähennyksellä tarkoitetaan sitä, että kun tila on ostettu vastikkeellisesti 1.1.1993 jälkeen, syntyy tilalle 60 prosenttia metsävähennystä tilan hankinta-arvosta. Vähennystä saa käyttää esimerkiksi puukauppatuloista, joka vähentää maksettavien verojen määrää olennaisesti. Metsävähennystä vuosittain saa käyttää enintään 60 prosenttia metsätilan vuosittaisista tuloista. Metsävähennys ei ole enää metsätilakohtainen vaan henkilökohtainen, joten vähennystä voi käyttää vapaasti eri tiloilta tulleiden tulojen vähennyksenä. Käyttämätön metsävähennys siirtyy seuraaville verovelvolliselle eri tilanteissa, kuten vainajan metsäomaisuuden siirtyminen kuolinpesälle tai kun metsä liitetään yhteismetsään.

 

Poistot

Metsätalouden pidemmän ajan investoinnit, kuten tiet ja koneet vähennetään vuosipoistoina. Poisto on arvonvähennys, jossa otetaan huomioon investoinnin kuluminen ja vanheneminen. Poistoja saa tehdä teistä ja ojista 15 % vuosittain. Rakennusten ja laitteiden osalta poisto voi olla enintään 25 % vuodessa. Alle 600 euron poistot voidaan tehdä kerralla.

 

Metsätulojen verotus yhteismetsässä

Suomessa on kannustettu liittämään metsiä yhteismetsiin huokeammalla verotuksella. Yhteismetsä maksaa 26,5 % tuloksestaan tuloksen suuruudesta riippumatta. Yhteismetsän osakkaat eivät ole oikeutettu verovapaaseen hankintatyöhön yhteismetsässä.

 

Matkavähennykset

Metsänomistaja voi vähentää työhuonevähennystä 230 euroa vuodessa.

Metsänomistaja voi vähentää metsätalouteen liittyviä matkakuluja:

0,25 € autolla ajetusta kilometristä

0,16 € moottoripyörällä ajetusta kilometristä

0,09 € mopolla ajetusta kilometristä

0,99 € mönkijällä ajetusta kilometristä

0,76 € moottoriveneellä ajetusta kilometristä

Jos moottorikelkka kelkka tai mönkijä ei kuulu metsätalouden kalustoon saa käytöstä vähentää 14 e tuntia kohden.

Traktorin osalta saa vähentää 11 euroa tunnilta tai toteutuneiden kustannusten mukaan.

Metsänomistaja on oikeutettu myös päivärahavähennykseen. Jos matka on yli 15 kilometriä kotipaikasta ja matka kestää yli 6 tuntia, voi verotuksessa vähentää 16 euroa ja jos matka kestää yli 10 tuntia saa verotuksessa vähentää 29 euroa.

Muista, että metsätalouden matkoista täytyy pitää kirjanpitoa, josta selviää matkan päivämäärä ja aihe.  Jos päivärahavähennyksiä kirjataan, on kirjanpidossa oltava myös saapumis- ja lähtöaika.

 

 

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Matti Nevanperä

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija, tiiminvetäjä

Etelä-Kainuu

puh. 045 7750 2247

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This