Metsien kuntovalmentajat - palveluksessasi!
Metsätkuntoon työpaikkana
Suomen Metsät Kuntoon Oy on vuonna 2014 perustettu kainuulainen metsäpalveluyritys ja olemme päättäneet tulla Suomen metsäpalveluiden ykköstoimijaksi. Kovan kasvun tueksi haemme joukkoomme uudella tavalla metsäalasta ajattelevia aktiivisia tekijöitä!
Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen, aktiiviseen ja ammattimaiseen tekemiseen sekä vastuullisuuteen. Palvelutarjontamme kattaa kaikki metsänomistajan tarvitsemat palvelut: puukaupan, metsänhoidon, yksityistie- ja asiantuntijapalvelut. Toimistomme sijaitsevat Kajaanissa, Ylämyllyssä ja Tampereella. Toimialueemme kattaa Kainuun lisäksi Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon.
Jos Metsät Kuntoon kiinnostaa työpaikkana, katso video Jaakon mietteistä työskentelystä yrityksessä.
Haluaisitko osaksi kasvutarinaamme?
Alta löydät tällä hetkellä avoimet työpaikkamme. Mikäli emme etsi juuri nyt osaamiseesi sopivia metsäalan asiantuntijoita voit jättää kuitenkin yhteystietosi avoimen hakemuksen kautta. Aina uuden työpaikan avautuessa käymme ensin läpi meille tulleet avoimet hakemukset ja aloitamme etsinnän niistä, joten hakeminen kannattaa aina!
Tutustu työpaikkailmoituksiin ja jätä hakemuksesi:
Asiakasvastaava
Metsuriksi Kainuuseen
Avoin hakemus
Kesätyöhakemus
MetsätKuntoon-digipalvelu
Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.