Metsänhoito on investointi tulevaisuuteen

 

Metsänhoito on metsänomistajan investointi tulevaisuuteen. Tämän hetken toimilla pidetään huolta tulevasta tuotosta, sillä hyvin hoidettu metsä tuottaa laadukasta puuta ja säilyttää arvonsa myös tuleville sukupolville. Metsänhoidolle tarpeellisten toimenpiteiden viivyttäminen ei kannata. Me autamme metsänomistajia valitsemaan oikea-aikaiset metsänhoidon menetelmät sopivaan aikaan. Näin metsänhoidon kustannuksetkin pysyvät mahdollisimman alhaisina. Lisäksi voimme tasapainottaa metsänhoitokuluja etsimällä samaan aikaan suoritettavaksi sopivia hakkuita.

Meille on tärkeää hoitaa metsääsi arvojesi mukaisesti. Yhdessä valitut uudistamistoimenpiteet sekä metsänhoidon ja puunkorjuun menetelmät perustuvat metsänomistajan arvoihin sekä kasvupaikan ja olemassa olevan puuston tarpeisiin. Hoidamme vuosittain tuhansia hehtaareita metsiä. Metsänhoidon tiimimme vastaa palvelun kehittämisestä ja pitää tarkasti huolta työn laadusta. Metsänhoidon toimenpiteitä tekee meillä vuosittain yli sata metsuria, pääosa heistä paikallisia. Tarvittaessa neuvomme valtion metsien hoitoon myöntämän Kemera-tuen haussa ja voimme myös hakea tukea asiakkaamme puolesta.

Metsänhoidon palvelumme

Ennakkoraivaukset

Metsän uudistaminen

Taimikon hoito

Nuoren metsän hoito

Metsän lannoitus

Lataa Metsät Kuntoon -asiakaslehti!

Olemme keränneet ajantasaista tietoa metsä-alasta, palveluistamme ja asiakkaistamme yksiin kansiin asiakaslehden muodossa. Lehdestä saat selkeän kuvan toiminnastamme ja tärkeästä roolistamme metsä-alan muutoksessa. Mukana on myös metsäasiantuntijoidemme näkemyksiä toimialamme tulevaisuudesta ja kehityksestä.

Voit ladata lehden sähköisesti tai pyytää meitä lähettämään fyysisen version kotiisi. Esite lähetetään kirjeitse ja me maksamme lähetyskulut.

Mukavia lukuhetkiä!

Esitteen tilaus kotiin

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Esitteen lataus sähköisesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Metsänhoidon asiantuntijamme

Paavo Sutinen

Metsäasiantuntija 

puh. 040 198 4009

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija

Etelä-Kainuu

puh. 045 7750 2247

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Riku Hakala

Riku Hakala

Metsäasiantuntija 

Ylä-Kainuu

puh. 050 449 1546

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Petri Hallikainen

Metsäasiantuntija

Pohjois-Karjala

puh. 050 340 4341

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Jukka Malinen

Metsäasiantuntija 

Pohjois-Karjala

puh. 050 521 4867

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Paavo Sutinen

Metsäasiantuntija 

puh. 040 198 4009

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.