Metsäkiinteistöjen välitys

 

Kilpailuta kauttamme paras hinta metsätilallesi!

Metsätilojen kauppamäärät ovat olleet viime vuosina ennätyskorkealla. Metsäsijoittaminen on hyvin suosittua ja vakaa sijoittamisen muoto, koska hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa joka vuosi. Hoidettu metsä pitää arvonsa ja tuottaa puunmyyntituloja elinkaarensa eri vaiheissa. Julkisesti myytyjen metsätilojen hinnat ovat tutkitusti nousseet paljon korkeammalle kuin suoralla kaupalla tehtyjen tilakauppojen, joten kilpailuttaminen kannattaa aina!Olemme merkittävä metsäkiinteistöihin erikoistunut välitysliike ja toimialueemme kattaa lähes koko Suomen. Metsäkiinteistön myynti on kauttamme vaivatonta ja ripeää: keskimääräinen metsätilan myyntiaika on noin 4 viikkoa.

Haluamme, että välityspalvelumme myötä metsätilakauppa on helppoa ja vaivatonta kaupan molemmille osapuolille. Metsäkiinteistövälitys onnistuu kauttamme myös täysin etänä. Autamme metsätilakaupasta muodostuvan metsävähennyspohjan laskemisessa sekä muissa kauppaan ja verotukseen liittyvissä asioissa myös kaupanteon jälkeen. Kokeneet asiantuntijamme neuvovat metsäkiinteistön luovutuksessa, hankinnassa ja metsävarallisuuden kasvattamisessa. Pidämme huolta, että puhumme asiakkaallemme ymmärrettävää kieltä ja toimimme avoimesti sekä asiakasta kuunnellen.

 

Teemme tilasta laadukkaan markkinointimateriaalin

 

Välittäjämme valmistavat myyntikohteesta laadukkaan ja edustavan markkinointimateriaalin. Meistä on tärkeää, että kohdetta esittelevät kuvat näyttävät hyviltä ja tuovat esiin kunkin metsäkiinteistön erityispiirteet. Näyttävien ja informatiivisten kuvien sekä videoiden ottamiseen käytämme omaa drone-lennokkia. Perinteisesti metsäkiinteistön arvo on määritelty summa-arvomenetelmällä, jonka perusteella asiantuntijamme määrittävät tilalle markkinahinnan. Käytämme metsäkiinteistön arviota laskiessamme odotusarvokerrointa, joka huomioi puuston tulevaisuuden arvokasvun.

Verkkosivuillamme tarjoamme käyttöösi metsäarvolaskurin, jolla voit laskea metsätilallesi ilmaiseksi suuntaa antavan hinta-arvion. Verkkosivuilla voit lisäksi asettaa käyttöösi tilavahtipalvelumme, jonka ansiosta saat sähköpostiisi aina tiedon uusista myyntiin tulleista metsäkiinteistöistä.

 

Myytävät metsätilat

 

Tiedätkö metsäsi arvon?

Syötä laskuriin metsätilasi kiinteistötunnus ja saat vastauksena tilasi puuston määrän ja arvon.

SIIRRY LASKURIIN

Näin metsätilakauppa etenee

 

 

  • Tarvittaessa tila-arvion maastotyöt
  • Välittäjä antaa näkemyksen tilan markkinahinnasta ja tarjouksen välityspalkkiosta
  • Laaditaan välityssopimus myyjän ja välitysliikkeen välille (kesto 1-4kk) ja sovitaan tarjousajasta
  • Välittäjä tutustuu, valokuvaa ja merkitsee kohteen maastossa ja laatii myynti-ilmoituksen
  • Markkinointi ja myynti alkaa
  • Tarjousten käsittely ja kaupoista sopiminen
  • Kauppakirjan laatiminen ja sen allekirjoittaminen ja kauppahinnan maksu
  • Myyjän verotusasiat ja muut mahdolliset toiminnan lopetusilmoitukset
  • Välityspalkkion laskutus

LKV hinnasto

 

Välityspalkkiomme on 4,5 % sis. alv.

Minimipalkkiomme on 2 500 € sis. alv. ja yli 150 000 euron kohteille annamme välityspalkkiosta tarjouksen.

Välityspalkkio sisältää myynnin, markkinoinnin, kiinteistörekisteriotteet, verotusneuvonnan sekä kaikki kaupantekoon liittyvät kulut myyjän osalta. Välityspalvelumme riskittömyys on asiakkaallemme merkittävä etu. Emme peri myynnistä mitään kuluja (0€), mikäli emme saa kohteesta hinta-arviota vastaavaa tarjousta. Jos kohteesta saadaan hinta-arvion ylittävä / ylittäviä tarjouksia ja myyjä vetäytyy kaupoista, perimme kohteen markkinointikuluja yhteensä 750€ sis. alv. Jos et halua metsääsi julkiseen myyntiin, kysy yksittäistoimeksiantoa. Lisäksi voit tehdä meille myös toimeksiannon metsätilan ostoon. Metsätilan alustava hinta-arvio on ilmainen.

Maastotarkastetut tila-arviot myyntikohteisiin

Myynnin tärkeäksi tueksi saat meiltä maastotarkastetut tila-arviot kaikkiin luovutustarpeisiin. Tila-arvio määrittää metsätilan arvon, sekä antaa oikeanlaisen kuvan metsän nykytilasta ja puuston määrästä. Vankalla ammattitaidolla tehdyn puustoarvion lisäksi saat kaupan päälle näkemyksen tilan markkina-arvosta. Tila-arviot LKV-kohteisiin teemme erityisen ripeällä aikataululla, jottei tilan myyntiin saattaminen tämän takia hidastu. Pyydä tarjous tila-arviosta.

Kiinteistöjen kaupanvahvistukset

Teemme luovutuskirjat ja kaupanvahvistukset välityskohteiden lisäksi myös muille metsäkiinteistöille sekä asuin- ja lomakiinteistöille.

Lataa LKV-esite!

Olemme keränneet ajantasaista tietoa metsä-alasta, palveluistamme ja asiakkaistamme yksiin kansiin asiakaslehden muodossa. Lehdestä saat selkeän kuvan toiminnastamme ja tärkeästä roolistamme metsä-alan muutoksessa. Mukana on myös metsäasiantuntijoidemme näkemyksiä toimialamme tulevaisuudesta ja kehityksestä.

Voit ladata lehden sähköisesti tai pyytää meitä lähettämään fyysisen version kotiisi. Esite lähetetään kirjeitse ja me maksamme lähetyskulut.

Mukavia lukuhetkiä!

Esitteen tilaus kotiin

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Esitteen lataus sähköisesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Miksi nyt voi olla juuri oikea hetki myydä metsätila?

Metsäsijoittaminen on hyvin suosittu ja vakaa sijoittamisen muoto, koska hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa joka vuosi. Hyvin huolehdittu metsä pitää arvonsa ja tuottaa puunmyyntituloja elinkaarensa eri vaiheissa.

Yleisimmät syyt miksi metsätila laitetaan myyntiin

Metsätilan myynti voi olla metsänomistajalle hyvin haikea ja arka aihe. Toki usein se on myös helpottava hanke ja aikaansaa innokkaita tunteita. Metsätilavälittäjämme Paula Kemppainen vastaa mitkä ovat yleisimmin syyt siihen, että metsätila päätyy myyntiin.

Mitkä tekijät vaikuttavat metsän taloudelliseen arvoon ?

Metsäsijoittaminen on hyvin suosittu ja vakaa sijoittamisen muoto, koska hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa joka vuosi. Hyvin huolehdittu metsä pitää arvonsa ja tuottaa puunmyyntituloja elinkaarensa eri vaiheissa.

Älä tee tätä virhettä myydessäsi metsätilaa!

Metsäsijoittaminen on hyvin suosittu ja vakaa sijoittamisen muoto, koska hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa joka vuosi. Hyvin huolehdittu metsä pitää arvonsa ja tuottaa puunmyyntituloja elinkaarensa eri vaiheissa.

Metsätila myyntiin?

Metsätila myyntiin?     24. kesäkuuta 2021 Omistatko metsäkiinteistön, jonka ylläpito on enemmän taakka kuin iloinen ja tuottava puuhamaa? Oletko osakkaana kiinteistöyhtymässä, joka ei saa metsän käsittelyyn liittyviä päätöksiä tehtyä? Kesälomalla lomamatka...

Metsäkiinteistönvälitys toimialueemme

 

LKV toiminta-arvomme

 

  • Ammattimaisuus – tunnemme metsätilojen markkinahinnat ja tila saa edustavan myynti-ilmoituksen.
  • Vaivattomuus ja vastuullisuus – emme unohda asiakastamme kauppojen jälkeen, vaan autamme vero asioissa sekä metsätilan toiminnan aloittamisessa tai lopettamisessa.
  • Ripeä toiminta – on kaikissa palveluissamme ensiarvoista.

Metsätilavälitystä vuodesta 2018

  yli 200 mainiosti onnistunutta metsätilakauppaa

 yli 10 000 välitettyä hehtaaria

Metsäkiinteistövälityksen asiantuntijat

Jyrki-Pekko Kinnunen

Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo

Metsänhoitaja, LKV, Kaupanvahvistaja

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 050 5659 754

Mirva Salo

Koko Suomi 

Metsätalousinsinööri, LKV, Kaupanvahvistaja

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 050 592 9257

Matti Nevanperä

Etelä-Kainuu

Metsäasiantuntija, tiiminvetäjä

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 045 7750 2247

Tutustu asiantuntijoihimme henkilöesittelyjen avulla

Kuka olet?

Olen Mirva Salo, liki 31-vuotias puhdas pirkanmaalainen ja keväällä 2022 valmistuin Metsätalousinsinööriksi ja suoritin LKV-tutkinnon alkukesästä 2022. Entiseltä ammatiltani olen maatalouslomittaja, työvuosia maatalousalalla kertyi reilu 10 vuotta. Asun Ylöjärvellä Pengonpohjan kylässä.

 

Miten päädyit metsäalalle/alalle/ tekemään työtäsi mitä nyt teet?

Olin miettinyt jo hetken aikaa, että mikä minusta tulee isompana ja sitten eräänä päivänä, aika vaihderikkaan aamunavetan jälkeen, lähdin päivälenkille ja lenkkeillessäni keksin ja päätin hakea opiskelemaan metsätalousinsinööriksi. Hain Lapin Ammattikorkeakoulun Metsätalousinsinöörikoulutuksen monimuoto-opiskelulinjalle vuonna 2018 ja se oli sitten menoa heti pääsykokeiden jälkeen. Aloitin työskentelyn Suomen MetsätKuntoon-yrityksen kontaktointitiimissä maaliskuussa 2021, mutta siirryin kiinteistönvälitys-tiimiin elokuussa 2021. Nyt toimin metsätilojen tila-arvioinnin, metsäsuunnitelmien, metsätilojen omistajuusjärjestelyjen ja kiinteistövälityksen parissa.

 

Mikä on parasta omassa työssäsi?

Asiakkaat, työn vaihtelevuus ja työkaverit. Minusta on parasta, kun asiakkaat kertovat minulle tarinoita, niin metsätiloistaan kuin elämästään ja kun saan heidän kanssaan hyviä keskusteluja aikaiseksi. Haluan auttaa löytämään asiakkaalle parhaimmat vaihtoehdot asiakkaan metsätilojen tulevaisuuden kannalta ja minua motivoi niin haasteet, onnistumisetkin kuin epäonnistumisetkin. Työkavereiltani saan paljon apuja, tukea ja sopivasti myös painetta, jotta työpäivät sujuvat nopeasti. Työ olisi äkkiä yksinäistä ilman hyviä työkavereita. Minulle tärkeää on myös, että saan suunnitella oman työviikkoni ja saan työskennellä pilke silmäkulmassa.

 

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Olen intohimoinen suomenhevosharrastaja ja aikaa kuluu 5-vuotiaan omakasvattiani treenatessa ratsuksi. Olen myös harrastanut omakasvattini edesmenneen isäoriin kanssa perinneajoa tukin vedosta hääajelutuksiin, mutta nykyisen hevosen kanssa perinneajoihin on aika reilusti harjoittelemista, että niihin hommiin sen kanssa pääsisi, joten perinneajot ovat toistaiseksi tauolla. Harrastan myös koirien kanssa juoksemista, juoksukavereina toimivat sekarotuinen Reko ja tulevaisuuden jänispiiska suomenajokoira Lätty. Kun en paini eläinten kanssa, vietän paljon ja monipuolisesti aikaa ystävieni kanssa ulkoilun, saunomisen ja nyt olen innostunut myös vaeltamisesta.

 

Miltä tuntuu olla osana MetsätKuntoon-tiimiä?

Se tuntuu siltä, että on oikeasti osana tiimiä. Työyhteisöstä löytyy aina joku, jota voi konsultoida mieltä askarruttavissa asioissa, yritystä kehitetään koko ajan ja työntekijöiden ideat kuunnellaan ja huomioidaan. Vaikka olen etätyöntekijä, minulla on kotoisa olo työyhteisössä ja intoa puhkuen matkustan toimistolle käymään useammankin kerran vuodessa. Meillä riittää työyhteisössä huumoria ja jokainen meistä saa olla juuri sellainen, kun sattuu olemaan.

 

Kuka olet?

Jyrki-Pekko Kinnunen

 

Miten päädyit metsäalalle/alalle/ tekemään työtäsi mitä nyt teet?

En tiennyt vielä lukiossa ollessani, mikä minusta tulee isona. Päätökseen lähteä metsäalalle varmasti edesauttoi se, että isäni on innokas metsänomistaja ja metsänsä hoitaja. Myös ukkini Pekka Kinnunen oli aikoinaan Gutzeitilla metsäteknikkona ostomiehenä. Varmaan nämä edellä mainitut asiat edesauttoivat siihen, että päädyin metsäalalle. Kiinnostukseni kiinteistönvälitystä kohtaan tuli yllättäen ja isäni kannustamana. Suoritin melko pian yliopistosta valmistumisen jälkeen kiinteistönvälitykseen pätevöittävän kokeen.

 

Mikä on parasta omassa työssäsi?

Varmaankin työn monipuolisuus, mutta ehkä tärkein ja eteenpäin työntävin asia työssäni on auttaa asiakkaitani saamaan tilastaan paras mahdollinen hinta. Metsätiloista käytävä kauppa elää uudenlaista aikaa, kun viimeisen kymmenen vuoden aikana kysyntä metsätiloista on kasvanut entisestään.

 

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-ajastani osa menee maa- ja metsätilan parissa puuhastelussa ja sen hallinnoinnissa. Muita harrastuksiani on metsästys, kokkailu, ystävien kanssa lautapelailu, avantouinti ja kesäisin olen innostunut kasvihuoneessa tomaatteja kasvattamaan

 

Miltä tuntuu olla osana Metsät Kuntoon -tiimiä?

Erinomaiselta. Meillä on energinen ja yhtenäinen joukkue. Positiivinen asenne, joka vallitsee työyhteisössä, on parasta!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Mirva Salo

Koko Suomi

Keskuskatu16, 89600 Suomussalmi

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 050 592 9257

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.