Metsätuhot Majava

 

31. Lokakuuta 2022

Suomessa esiintyy kahta majavalajia, alkuperäistä euroopanmajavaa sekä kanadanmajavaa, joka on tuotu Suomeen 1930-luvulla.  Metsätuhojen osalta kanadanmajava on isomassa roolissa verrattuna euroopanmajavaan. Kanadanmajava on levittäytynyt miltei koko Suomeen ja on paljon runsas lukuisempi kuin alkuperäinen euroopanmajava, joka esiintyy vain satakunnassa ja sen lähialueilla. Majavatuhot ovat helppoja tunnistaa kaadettujen puiden sekä tulvan vuoksi. Kaatuneissa puissa voit nähdä  majavalle tyypilliset selkeät hampaan jäljet.

Majava tuholaisena

Majava tekee virtaavaan veteen keko- tai penkkapesiä, joidenka vedenkorkeutta majava säätelee padoilla. Vedenpinnan korkeuden nousemisen johdosta puut usein kuolevat, joka aiheuttaa taloudellista tappiota metsänomistajalle. Majavat vaihtavat pesäpaikkaansa, kun ravinnoksi kelpaava puusto on syöty pesän lähettyviltä. Ensimmäisen majavatuhovuoden aikana kuollut puusto toimii kaarnakuoriaisten lisääntymispaikkoina, jonka seurauksena tuhot voivat laajentua lähimetsiin. Kuolleet puut jäävät usein korjaamatta, joten niillä on monimuotoisuutta lisäävä vaikutus. Majavatuhon sattuessa metsänomistajat ovat usein päättäneet suojella alueen tai he ovat jättäneet alueen kosteikoksi vesilinnuille.

 

Kuvan puut ovat kuolleet majavan padosta seuranneeseen veden pinnan nousuun

Majavatuhojen torjunta

Majavatuhoja voidaan rajoittaa majavakantaa metsästämällä. Kanadanmajavan metsätysaika on elokuun lopusta huhtikuun loppuun. Tarkemman vuosittaisen metsästysajan näet riistakeskuksen sivuilta. Euroopanmajavan osalta tarvitsee hakea kaatolupaa riistakeskukselta. Padon purkamisen osalta tarvitaan maanomistajan lupa sekä sen saa suorittaa vain rajoitettuna aikana.

 

Majavan tunnistaa helposti sen jättämistä hampaan jäljistä puun kantoihin.

 

 

 

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Matti Nevanperä

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija, tiiminvetäjä

Etelä-Kainuu

puh. 045 7750 2247

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This