Metsien kuntovalmentajat - palveluksessasi!

Haemme maastotyökelpoista metsäasiantuntijaa Kainuuseen!

 

Suomen Metsät Kuntoon Oy on vuonna 2014 perustettu kainuulainen metsäpalveluyritys ja olemme päättäneet tulla Suomen metsäpalveluiden ykköstoimijaksi. Kovan kasvun tueksi haemme joukkoomme uudella tavalla metsäalasta ajattelevia aktiivisia tekijöitä!

Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen, aktiiviseen ja ammattimaiseen tekemiseen sekä vastuullisuuteen. Palvelutarjontamme kattaa kaikki metsänomistajan tarvitsemat palvelut: puukaupan, metsänhoidon, yksityistie- ja asiantuntijapalvelut. Toimistomme sijaitsevat Suomussalmella, Kajaanissa ja Ylämyllyssä. Toimialueemme kattaa Kainuun lisäksi Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon. Kuluvalla tilikaudella liikevaihtomme kasvaa noin 12 miljoonaan euroon ja työllistämme tällä hetkellä noin 50 henkilötyövuotta.

 

Tarvittavat taidot

Työhösi kuuluu maastotyöt ja sitä tukevat toimistotyöt, muun muassa:

  • metsäsuunnitelmien teko ja tila-arviot
  • metsänhoitotöiden työnjohto ja laadunseuranta
  • Puukauppakohteiden tarkastelu ennen hakkuun aloitusta
  • tie- ja ojitushankkeiden valvonta

Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva. Työn sijainti on Kainuussa ja oma auto vaaditaan. Työkokemus metsäalalta ei ole välttämätön, jos sinulla on mielenkiintoa ja halua oppia edellä mainittuja työtehtäviä ja olet aktiivinen, itsenäinen, vastuullinen ja viihdyt metsässä ja luonnossa. Palkkaus TES:n mukaisesti.

Tarjoamme sinulle ammattimaisen ja kattavan perehdytyksen laajalla kokemuksella, työvälineet ja mahdollisuuden vaikuttaa omien työpäiviesi vaihtelevuuteen. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, joten laita hakemus verkkosivujemme kautta https://metsatkuntoon.fi/rekry/

 

Hakuohjeet

Lisätietoja antaa Janne Seppänen, puh. 040 557 8467, sposti janne.seppanen@metsatkuntoon.fi

Haku on auki 14.05.2023 saakka.

 

Rekry - Lähetä hakemus lomakkeella

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, ppt, pptx, pdf, png, Max. tiedoston koko: 128 MB.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.