Ennen ja jälkeen puunkorjuun

 

 

11. syyskuuta 2020

Risuja ja telanjälkiä tiellä, puita, pinoja, kantoja siellä täällä, mutavelliä, sahanpurua ja koneen jälkiä moneen suuntaan. Kuulostaa melkoiselta sekamelskalta, eikö? Paikan päällä saattaa myös näyttääkin siltä. Jälki on kuin Raatteentieltä menneiltä ajoilta.

Itseasiassa mielikuva on kuitenkin nykypäivän Suomesta, puunkorjuutyömaan tuntumasta.

Mietitäänpä hieman korjuun jälkeisiä näkymiä. Puiden kaataminen ja kuskaaminen tien varteen vaatii koneita. Isoja koneita. Ne kuljettavat puuta tienvarsien varastopaikoille läpi vuoden – läpi tuulen ja tuiskun. Koneet työskentelevät monenlaisissa olosuhteissa ammattilaisten ohjaamina. Laki ja suositukset asettavat tietyt vaatimukset korjuujäljelle. Harventamisen jälkeen pitää olla riittävästi puustoa jäljellä. Ei saa olla pilkkoja pystypuissa. Ajourat eivät saa olla liian syvät ja luonnon monimuotoisuus on turvattava.

Metsän korjuu

Laki ja suositukset asettavat tietyt vaatimukset korjuujäljelle.

Korjuujälki on myös paljon muutakin. Se on valoa varjoihin, avarampia maisemia, elintilaa jäljelle jääneelle puustolle ja tietenkin taloudellisuutta metsänomistajalle. Monesti huomataan kuitenkin ensimmäisenä asiat, jotka eivät jostain syystä miellytä. Ja se on inhimillistä valtaosalle meistä.

Metsä muuttuu ja jälkiä tulee, kun puuta korjataan tien varteen. Mielikuvat korjuun jälkeisestä näkymästä vaihtelevat varmasti. Toisille tietyt asiat ovat normaaleja, mutta toisille sama asia saattaakin näyttäytyä ihan eri tavalla. Osa pitää siitä, että maisema avartuu ja mökkitontille tulee enemmän valoa. Osalle maiseman pysyminen peitteisenä on miellyttävää – ja se kaikkein tärkein asia.

Joskus voi tulla yllätyksenä korjuun jälkeinen tilanne metsässä. Esimerkiksi harvennushakkuun jälkeen silmään saattaakin tarttua ”epäsiistin” näköinen metsä ja maassa olevat latvukset sekä paikoin rikkoontunut pintamaa. Ammattilaiset puolestaan tarkastelevat jäljelle jääneen puuston määrää, mahdollisia pilkkoja puissa sekä ajourien painaumia.

Korjuujälki

Huippuunsa optimoidussa ja nopeatempoisessa arkipäivän työssä saattaa unohtua, että toiset ajattelevat itselle selvistä asioista toisella tavalla. Ei muistetakaan kertoa tai kysyä etukäteen lopputuloksesta. Jälkeenpäin saattaa tulla palautetta esimerkiksi hurjasta mutalammikosta tien varressa varastopaikalla puupinojen vieressä. Onkin hyvä mieltää, että varastopaikalla käydään kuljettamassa puita metsätraktorilla kymmeniä kertoja edestakaisin ja maapohja saattaa myllääntyä. Sisemmällä metsässä olevilla urilla käydään paljon vähemmän ja siellä ei välttämättä yhtä hurjaa näkymää ole kuin varastopaikalla. Hakkuita suorittavat ammattilaiset osaavat ja pyrkivät minimoimaan kaikki ei-toivotut jäljet.

Oikein ajoitettu hakkuu estää painaumia.

Oikein ajoitettu hakkuu estää painaumia. Parin vuoden kuluessa hakkuutähteet painuvat maahan.

Töiden oikea ennakkosuunnittelu riittävällä tiedolla helpottaa suoriutumaan puunkorjuusta asiallisesti. Nykyään on saatavilla mm. korjuukelpoisuutta havainnollistavia kartta-aineistoja, joiden avulla korjuuta voidaan ohjata tarkemminkin. Saatavilla on myös tietokoneohjelmia, joilla voidaan metsien hakkuiden aiheuttamia muutoksia puustolle ja maisemalle visualisoida. Ladataan oman metsän tiedot järjestelmään ja tehdään sille simuloitu hakkuu. Lopputulosta voi sitten ihailla kolmiulotteisena, virtuaalisena näkymänä.

Tieto ja sen kysyminen auttaa usein – ennen ja jälkeen korjuun.

Meillä, alan ammattilaisilla, on pystyttävä huomioimaan erilaiset tarpeet ja tuntemukset niin hyvin kuin ne käytännön työssä o mahdollista ja järkevää toteuttaa. Keinoja ja konsteja on monenlaisia töiden suunnittelemiseksi ennakkoon siten, ettei tulisi odottamattomia yllätyksiä. Tieto ja sen kysyminen auttaa usein– ennen ja jälkeen korjuun.

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Matti Nevanperä

Markus Eckert

Asiakasvastaava

puh. 0505999469

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This