Metsäkiinteistö on arvo-omaisuutta ja vakaa sijoituskohde

 

 

30. huhtikuuta, 2021

Metsäsijoittaminen on hyvin suosittu ja vakaa sijoittamisen muoto, koska hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa joka vuosi. Hyvin huolehdittu metsä pitää arvonsa ja tuottaa puunmyyntituloja elinkaarensa eri vaiheissa.

Olemme Kainuun alueella merkittävin metsäkiinteistöjen välitysliike. Metsäkiinteistön myynti on kauttamme vaivatonta ja ripeää: keskimääräinen kohteen myyntiaika on meillä vain noin yksi kuukausi.

Haluamme, että välityspalvelumme myötä metsätilakaupaa on helppoa ja vaivatonta kaupan molemmille osapuolille. Metsäkiinteistövälitys onnistuu kauttamme myös täysin etänä. Autamme metsätilakaupasta muodostuvan metsävähennyspohjan laskemisessa sekä muissa kauppaan ja verotukseen liittyvissä asioissa myös kaupanteon jälkeen.

Kokeneet asiantuntijamme neuvovat metsäkiinteistön luovutuksessa, hankinnassa ja metsävarallisuuden kasvattamisessa. Pidämme huolta, että puhumme jokaiselle asiakkaalle ymmärrettävää kieltä ja toimimme avoimesti sekä asiakasta kuunnellen.

 

Teemme laadukkaan markkinointimateriaalin

Välittäjämme valmistavat myyntikohteesta laadukkaan ja edustavan markkinointimateriaalin. Meistä on tärkeää, että kohdetta esittelevät kuvat näyttävät hyviltä ja tuovat esiin kunkin metsäkiinteistön erityispiirteet. Näyttävien ja informatiivisten kuvien sekä videoiden ottamiseen käytämme omaa drone-robottilennokkia.

Perinteisesti metsäkiinteistön hinta on määritelty summa-arvomenetelmällä. Käytämme metsäkiinteistön arviota laskiessamme odotusarvokerrointa, joka huomioi puuston tulevaisuuden arvonkasvun. Metsänomistajan kannattaa muistaa, että tilan markkina-arvo voi olla huomattavasti suurempi kuin summa-arvomenetelmällä tehty arvio.

Verkkosivuillamme tarjoamme käyttöösi metsäarvolaskurin, jolla voit laskea metsätilallesi ilmaiseksi suuntaa antavan hinta-arvion. Verkkosivuilla voit lisäksi asettaa käyttöösi tilavahtipalvelun, jonka ansiosta saat sähköpostiisi aina tiedon uusista myyntiin tulleista metsäkiinteistöistä.

 

Näin metsäkauppa etenee

  1. Tila-arvion maastotyöt
  2. Välittäjä antaa näkemyksen tilan markkinahinnasta ja tarjouksen välityspalkkiosta
  3. Laaditaan välityssopimus myyjän ja välitysliikkeen välille (kesto 1-4kk) ja sovitaan tarjousajasta
  4. Välittäjä tutustuu, valokuvaa ja merkitsee kohteen maastossa ja laatii myynti-ilmoituksen
  5. Markkinointi ja myynti alkaa
  6. Tarjousten käsittely ja kaupoista sopiminen
  7. Kauppakirjan laatiminen ja sen allekirjoittaminen ja kauppahinnan maksu
  8. Myyjän verotusasiat ja muut mahdolliset toiminnan lopetusilmoitukset
  9. Välityspalkkion laskutus

Metsätila-asioissa ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Paula Kemppainen

Kainuu ja Koillismaa

Keskuskatu16, 89600 Suomussalmi

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 040 483 9093

Satu Heikkilä

Pohjois-Pohjanmaa

Metsätoimisto Kiramo Oy

Siikasavontie 8, 92400 Ruukki

etunimi.sukunimi@kiramo.fi

puh. 045 606 7499

Jyrki-Pekko Kinnunen

Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo

Keskuskatu 16, 89600 Suomussalmi

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh. 050 5659 754

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This