Yleisimmät syyt miksi metsätila myydään

 

12.helmikuuta.2022

Metsätilan myynti voi olla metsänomistajalle hyvin haikea ja arka aihe. Toki usein se on myös helpottava hanke ja aikaansaa innokkaita tunteita. Metsätilavälittäjämme Paula Kemppainen vastaa mitkä ovat yleisimmin syyt siihen, että metsätila päätyy myyntiin.

Metsätiloista maksettava hyvä hinta on tällä hetkellä innostanut yhä useampaa metsänomistajaa myyntitilanteeseen. Myyntipäätökseen ovat päätyneet sekä pitkänlinjan metsäsijoittajat että perinnön myötä ”pakosta” metsänomistajaksi päätyneet. Etämetsänomistajat ja vanhempi ikäpolvi, joilla ei ole metsänhoitoon jatkajaa, ovat heränneet tilaisuuteen päästä eroon hieman taakaksikin muodostuneesta metsätilasta. Myös jakotilanteeseen ajautuneet kuolinpesät ja metsäyhtymät ovat huomanneet, että setelit ovat paljon helpompi jakaa kuin perintömetsät.

 

Tässä Paulan esimerkkitarinoita metsätilan myyntitilanteista:

 

  • Perintötilalla sijaitsevat rakennukset halutaan tunnearvon vuoksi alkaa kunnostamaan suvun yhteiseksi kesäpaikaksi. Tilan metsät myydään, mutta pihapiiriin jätetään reilusti omaa tonttia ja polttopuumetsää. Lisäksi kaunis rantapalsta päätetään jättää itselle, jonne myyntirahoilla saadaan kiva uusi sauna. Osakkaat huomaavat, etteivät metsät myynnin myötä mihinkään katoa ja jokamiehenoikeuksien myötä tutuilla marjamailla ja lakkasoilla saa käydä jatkossakin.

 

  • Melkein unohduksissa ollut, kaukana sijaitsevan perintömetsän nykyarvo huomataan yllätyksellisen korkeaksi. Metsänhoito ei kiinnosta ja metsätila halutaan muuttaa rahaksi. Rahalla hankitaan isompi koti, tehdään asuntoon remontti tai talletetaan lomamatkoja varten.

 

  • Sijoittaja päättää myydä metsätilan sen markkina-arvon ollessa korkealla ja sijoittaa rahan sillä hetkellä oleviin edullisiin osakkeisiin.

 

  • Perikunta haluaa, että metsänhoitoa jatkaa vain ne osakkaat, joita se kiinnostaa. Osakkailla ei ole mahdollista maksaa tasinkoja ja ostaa muiden osuuksia itselleen. Siksi tila lohkotaan: osa ottaa oman palstan perintömetsää, osa laittaa oman osuutensa julkiseen myyntiin.

 

  • Perikunta on ollut vuosikymmeniä ”pattitilantessa”, kun metsätilan hoitoon eikä jakoon ole yhteistä näkemystä löytynyt. Perikunnassa on jo paljon osakkaita, osa ulkomailla, osa voi olla edunvalvonnassa. Tila on arvokas ja jokainen vain haluaa vuosia vaivanneeseen asiaan ratkaisun. Metsätilan myynti välittäjän kautta on käytännössä ainoa ratkaisu. Mutta lopulta kaikille koittaa helpotus ja perintöraha kilahtaa tilille.

 

  • Iäkkäämpi vanhempi tai isovanhempi huomaa, ettei perillisiä kiinnosta metsänomistaminen. Monella perillisistä on puolestaan rahan tarve oman kodin hankkimiseen tarpeisiin. Metsätila päätetään siis myydä ja rahat päätyvät perillisille ennakkoperintönä.

 

  • Työttömyyden tai muiden syiden vuoksi halutaan helpotusta taloudellisissa vaikeuksiin ja kun muutenkaan raivaussahan varteen ei ole ollut innostusta.

 

  • Sairauden (esim. muistisairauden) vuoksi halutaan välttää metsänhoidon vaikeudet mahdollisen koittavan edunvalvonnan vuoksi. Toinen metsätila luovutetaan lahjana toiselle lapselle ja toinen palsta myydään pois, josta saatu raha lahjoitetaan toiselle lapselle.

 

  • Metsänomistaja haluaa järkevöittää ja keskittää metsäomaisuuden maantieteellisen sijainnin. Kaukana olevat tilat myydään pois ja ostetaan saaduilla rahoilla itselle jääneiden tilojen läheltä uutta metsää.

Metsätila-asioissa ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Matti Nevanperä

Matti Nevanperä

Tiiminvetäjä

Kainuu, Koilismaa, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh.045 7750 2247

Mirva Salo

Metsätalousinsinööri, LKV, Kaupanvahvistaja

Pirkanmaa, Keski-Suomi, Satakunta, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Etelä-Pohjanmaa

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

puh.050 592 9257

 

Jyrki-Pekko Kinnunen

Metsänhoitaja, LKV, Kaupanvahvistaja
Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
puh. 050 565 9754
etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

 

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This