Miten palvelemme puukaupan asiakasta?

 

 

23. huhtikuuta, 2021

Haluamme, että puukaupan teko kanssamme on asiakkaalle hyvä palvelukokemus. Kuuntelemme asiakasta ja huomioimme hänen arvonsa. Näiden perusteella teemme ehdotukset siitä, mikä mielestämme on paras toimintatapa asiakkaan tavoitteiden toteuttamiseksi. Uskallamme myös kertoa, mikä on realistisesti mahdollista.

Asiakkainamme on erilaisia metsänomistajia. Monella on vahva kokemus puukaupasta ja metsänomistuksesta. Pystymme ohjaamaan metsänomistajaa optimoimaan puukauppatulojaan ja näkemään kokonaisuutta pitkällä aikavälillä. 

Esimerkiksi harvennushakkuita ei kannata lykätä sen vuoksi, että odottelee parempia puunhintoja. Jos harvennukset jättää tekemättä ajallaan, puut kasvavat liian tiheässä. Tämän seurauksena puiden kasvu hidastuu ja lopulta myös puukaupan kokonaistuotto laskee.

 

Vaadi erinomaista

Haluamme olla hyvä kumppani myös ensimmäistä kertaa puukauppoja tekeville. Meille on tärkeää, että jokainen asiakkaamme tietää koko ajan, missä ollaan menossa. Puhumme ymmärrettävää kieltä ja kannustamme kysymään, jos jokin asia on epäselvää. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä.

Sekä vanhat että uudet asiakkaamme hyötyvät siitä, että koko puusta saa tuloja. Uuden digitaalisen tarjouslaskurimme ansiosta puukauppaa suunnitteleva metsänomistaja saa tarjouksen nopeasti ja tarkasti.

Tiivistettynä: Olemme aktiivisia metsänomistajien suuntaan. Emme tyrkytä, mutta olemme avuksi. Ymmärrämme, että jokaisella metsänomistajalla on yksilölliset tarpeet ja suunnitelmat.

Kaikilla muillakin aloilla asiakkaat ovat oppineet vaatimaan erinomaista palvelua, joten kyllä puukaupassakin voi sitä odottaa!

 

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Antti Hiltunen

Metsäpalvelupäällikkö

puh. 040 190 6865

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This