”Työn laatu on meille tietenkin tärkeää ja olemme saaneet laadukasta työnjälkeä”, kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n Länsi-Kainuun metsätiimin metsänhoitoesimies Aarni Tolonen. Yhteistyö Suomen Metsät Kuntoon -yrityksen kanssa on jatkunut puolenkymmentä vuotta, heti yrityksen alkutaipaleelta lähtien.  

Vuosittain Metsät Kuntoon tekee metsänhoitotöitä Metsähallitukselle useiden tuhansien hehtaareiden alalla. Pääasiassa työ on taimikon harvennusta, taimikon varhaisperkausta ja ennakkoraivausta. Tolonen on tyytyväinen yhteistyökumppanin joustavaan työtapaan: Iso yritys, jolla on paljon työntekijöitä, pystyy esimerkiksi työkauden loppupuolellakin vastaamaan äkillisesti esille tuleviin lisätöihin. Allekirjoitan täysin, että Suomen Metsät Kuntoon ajattelee asiakkaan etua. Nykyisin kaikkien yrittäjien täytyy tämä huomioida”Tolonen sanoo.  

Luotettavuus on tärkeää 

Metsähallitukselle on myös tärkeää, että yhteistyökumppaniin voi luottaa. Kainuussa metsänhoidon puolella työkausi on aika lyhyt lumien sulamisesta uuteen talveen. Meille on tärkeää, että sovitut työt saadaan tehtyä ajoissa ja työmääristä pystytään pitämään kiinni”, Aarni Tolonen huomauttaa. Hän arvostaa paikallisia metsureita, mutta huomauttaa, että tilaajan kannalta tärkeintä on laadukas työnjälki ja ajallaan tehdyt työt. ”Yhteistyömme on sujunut erittäin hyvin. Näemme Suomen Metsät Kuntoon -yrityksen hyvin ammattitaitoisena ja joustavana yrityksenä. Uskon, että saamme heiltä hyvää palvelua myös tulevaisuudessa”, Aarni Tolonen kiteyttää. 

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Matti Nevanperä

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija

Tiiminvetäjä, Kainuu

puh. 045 7750 2247

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

Matti Nevanperä

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija, tiiminvetäjä

Etelä-Kainuu

puh. 045 7750 2247

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This