Suomen MetsätKuntoon Oy vahvistaa omistuspohjaansa

 

27. marraskuuta 2020

Suomen MetsätKuntoon Oy vahvistaa omistuspohjaansa ja aloittaa toimintansa myös Kainuun ulkopuolella. 

-Toimintamme on aina rakentunut aktiivisuuden varaan. Olemme aktiivisesti yhteydessä metsänomistajiin ja kartoitamme, miten voisimme olla asiantuntijoina tukemassa metsänomistajaa. Haluamme palvella metsänomistajaa omistajuuden kaikissa vaiheissa helposti lähestyttävinä kumppaneina, toimitusjohtaja Miikka Minkkinen kertoo.

Suomen MetsätKuntoon Oy tarjoaa laajasti metsäalan eri palveluja, kuten puukauppaa, metsäkiinteistönvälitystä, metsäasiantuntijapalveluita, metsänhoitoa ja tienrakentamista.

-Jos joku asia askarruttaa omaan metsään liittyen, niin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä meihin. Metsä ei aina ole yksinkertainen asia, varsinkaan jos siitä ei ole aikaisempaa kokemusta. Me pystymme auttamaan vastuullisissa ratkaisuissa nykypäivän vaatimukset huomioiden, Minkkinen vinkkaa.

Suomen MetsätKuntoon Oy on vuonna 2014 Suomussalmella perustettu metsäalan yritys. Yritys on nopeasti kasvanut kahden miehen firmasta noin 80 henkilötyövuoden organisaatioksi ja toimii koko Kainuun alueella.

Muutoksia omistussuhteissa

Vastikään yrityksessä on tapahtunut omistajanvaihdos, kun toinen perustajaosakas Teemu Mäkeläinen luopui osuudestaan. Mäkeläinen jatkaa pihapuunkaatoliiketoimintaa omassa yrityksessään.

Uusina omistajina yritykseen ovat tulleet pääomasijoittaja Arto Marttila, sekä Taneli Sutinen ja Vesa Sarvi.

 

Uudet omistajat

Suomen MetsätKuntoon Oy:ssä on hiljattain tapahtunut muutoksia omistussuhteissa. Nykyiset omistajat ovat Miikka Minkkinen (vas.), Taneli Sutinen, Vesa Sarvi ja Arto Marttila.

 

Miikka Minkkinen uskoo, että uudet omistajat tuovat tullessaan kasvuyrityksessä tarvittavaa tietotaitoa ja vakautta. Uusilla omistajilla on muun muassa vahvaa osaamista liiketoiminnasta, talousjohtamisesta ja markkinoinnista.

-Jatkossa aiomme lähteä laajentamaan Kainuussa hyväksi todettua toimintamallia muillekin alueille, ensin Kainuun naapurimaakuntiin ja tulevaisuudessa koko Suomeen. Vahvistamme toimintaamme myös Kainuussa ja rekrytoimme lisää työntekijöitä, Minkkinen kertoo.

Uudenlaiset toimintatavat

Suomen MetsätKuntoon Oy on satsannut voimakkaasti digitaalisuuteen ja metsävaratietoon. Metsäalan digitalisoitumisen vauhti on tällä hetkellä nopea ja siinä halutaan pysyä mukana.

-Olemme panostaneet järjestelmäkehitykseen nopeuttaaksemme palveluitamme entisestään metsänomistajan suuntaan, Minkkinen kertoo.

Jos metsänomistaja asuu kauempana eikä itse pääse paikan päälle, palveluja on tarjolla myös etänä.

Toimintaa pyritään muutenkin kehittämään kaiken aikaa. Yrityksen perustajien tausta kilpahiihdon parissa on tuonut toimintaan kilpailuhenkisyyttä heti alusta alkaen.

-Pyrimme koko ajan tulemaan paremmiksi. Jos teemme virheitä, niin ne korjataan ja yritämme jatkossa tehdä paremmin. Maailma muuttuu kaiken aikaa ja palvelun taso kehittyy. Me tuomme metsäalalle uudenlaisen tavan palvella ja kohdata asiakas, Minkkinen toteaa.

Suomen MetsätKuntoon Oy:n eroaa toimintatavoiltaan monin tavoin perinteisestä. Yksi esimerkki on työntekijöiden oma mentori, ammattivalmentaja Pekka Hämäläinen.

-Hän auttaa työtekijöitä kehittymään työelämässä, löytämään työnsä merkityksellisyyden ja oman elämän tasapainon, Minkkinen kertoo.

Keskiössä asiakas

-Tärkeintä on asiakkaan kuunteleminen. Haluamme hoitaa metsiä metsänomistajan arvojen mukaisesti. Kuuntelemme asiakasta, jotta pystyisimme mahdollisimman hyvin tarjoamaan asiakkaan arvojen mukaisia metsäpalveluja, Minkkinen valaisee.

Yrityksen asiantuntijoilla on osaamista metsän jatkuvaan kasvatukseen liittyen ja sen kysyntä kasvaa nykypäivänä jatkuvasti.

Minkkisen mukaan metsäalalla on Pohjois-Suomessa hyvin positiiviset tulevaisuudennäkymät, eikä koronapandemialla ole ollut suurta vaikutusta tilanteeseen.

Ota yhteyttä!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Miikka Minkkinen

Toimitusjohtaja, yrittäjä

puh. 044 974 6339

etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi

MetsätKuntoon-digipalvelu

Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

Share This