Metsätilavälitystoimintamme laajenee – Kiramo Oy ja Metsät Kuntoon LKV yhteistyöhön
22. tammikuuta 2021
Uusi yhteistyökumppanimme Kiramo Oy alkaa välittämään Pohjois-Pohjanmaan metsätiloja Suomen Metsät Kuntoon -ketjussa. Tässä blogitekstissä pääsemme tutustumaan Kiramo Oy:n toimitusjohtajaan ja metsätilavälittäjään Satu Heikkilään tarkemmin.
Kuka olet?
Olen Satu Heikkilä Siikajoelta. Perheeseen kuuluu mies ja kaksi kouluikäistä poikaa.
Miten päädyit metsäalalle?
Metsäalalla ajauduin vähän vahingossa. Lukion jälkeen mietin matematiikan opintoja ja metsäalaa. Päätin lähteä kokeilemaan siipiä metsäalalla. Päätökseen olen ollut tyytyväinen, mitä nyt joskus räntäsateella metsässä rämpiessä on tuntunut, että voisihan sitä jotain muutakin tehdä.
Aloitin metsäalan opinnot lukion jälkeen Rovaniemellä ammattikorkeakoulussa Hirvaalla vuonna 2000 ja valmistuin metsätalousinsinööriksi vuonna 2005. Valmistuminen viivästyi reilulla vuodella, koska pääsin jo viimeisenä opiskeluvuotena vuonna töihin Siikajokilaakson metsänhoitoyhdistykseen. Metsäalalla olen toiminut siis jo yli viisitoista vuotta.
Metsäala on kehittynyt ja muuttunut valtavin harppauksin kuluvien vuosien aikana. Mukana pysyäkseni olen opiskellut työn ohessa. Tampereen ammattikorkeakoulussa suoritin Monitavoitteisen metsänhoidon erikoistumisopinnot ja Mikkelin ammattikorkeakoulussa ylemmän metsätalousinsinöörin opinnot.
Useamman vuoden ajan olin jo miettinyt metsäkiinteistön välitystä. Siihen liittyvät metsäarviot kiinteistön kauppaa ja -perunkirjoitusta varten sekä verotusasiat olivat tuttuja jo useamman vuoden ajalta. Osallistuin Markkinointi-instituutin kiinteistönvälittäjäkoulutukseen Oulussa ja Kiinteistönvälittäjä (LKV) pätevyyden sain toukokuussa 2017. Kaupanvahvistajan oikeudet minulla on ollut reilun vuoden.
Minkälainen yritys on Metsätoimisto Kiramo Oy?
Metsätoimisto Kiramo Oy on perustettu loppuvuodesta 2014 ja toiminta alkoi toden teolla vuoden 2015 alussa. Kiramo tarjoaa metsänomistajalle asiantuntijapalveluita metsänomistajalle kaikissa metsänomistamisen vaiheissa; hoitotyöt, hakkuut, metsien suunnittelu ja -arviointipalvelut sekä kiinteistönvälitys.
Olen yksinyrittäjä ja teen yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa. Itse en tartu raivaussahaan, mutta onneksi löytyy hyviä metsuriyrittäjiä ja koneenkuljettajia, joiden avulla hoito- ja hakkuutyöt saadaan metsissä tehtyä.
Mikä on parasta omassa työssäsi?
Työ metsäalalla on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Koen, että työssäni asiakas on tärkein. Metsä on arvokas omaisuus ja metsät tulee hoitaa asiakkaan toivomalla tavalla ja kuunnella asiasta.
Metsänomistajien kanssa toimiminen on mielenkiintoista. Metsänomistaja-asiakkaiden ikähaitari on juuri täysi-ikäisyyteen ehtineestä lähes satavuotiaaseen. Metsänomistajat ovat erilaisia ja tavoitteet ovat erilaisia, mutta metsien hoito on tärkeää kaikille, luontoa ja monimuotoisuutta unohtamatta.
Vuodenajat tuovat oman vaihtelevuutensa töihin. Omassa työssäni pääsen kulkemaan maastossa ja tekemään työtä myös toimistossa. Työssä pääsee haastamaan itseään ja oppimaan uutta. Etenkin kiinteistönvälityksessä tulee pitää itsensä ajan tasalla lainsäädännön ja verotuksen muutoksissa. Kiinteistönvälitys on tarkasti lailla säädettyä ja on tärkeää, että sekä myyjä että metsän ostaja tietävät, miten kaupanteko etenee. Metsänomistajan ei todellakaan tarvitse osata tehdä kiinteistökauppaa. Sen vuoksihan me asiantuntijat olemme olemassa, auttamassa ja toteuttamassa asiakkaalle vaivatonta ja turvallista tapaa tehdä kauppaa.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vapaa-aikana harrastan lenkkeilyä ja kuntonyrkkeilyä. Pidemmät lomat kuluvat perheen kanssa Lapissa mökkeillen. Talvella alla on moottorikelkka ja kesällä puuvene. Kesällä aika kuluu siis Muonionjoella lohta soutaen. Lohensoutu on yllättävän koukuttava laji, vaikka saalis on välillä todella tiukassa. Parasta siinä on, kun saa keskittyä rauhassa omaan tekemiseen ja nauttia luonnosta ja sen hiljaisuudesta.
Millä mielellä lähdet yhteistyöhön?
Olen todella iloinen yhteistyöstä MetsätKuntoon yrityksen kanssa. Hienoa päästä mukaan innovatiiviseen porukkaan ja olla osa kasvavaa metsäalan yritystä.
Ota yhteyttä!

Paula Kemppainen
Kainuu ja Koillismaa
Metsätalousinsinööri, LKV, Kaupanvahvistaja
etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi
puh. 040 483 9093
MetsätKuntoon-digipalvelu
Kehitämme kokonaisvaltaista sähköistä palvelualustaa metsänomistajille, puunostajille sekä metsänhoito- ja korjuupalveluita tarjoaville organisaatioille. Kehitystyön mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä yrityksen kehittämisavustus.

